Milloin sinusta tuli ammattilaisurheilija?

Posted: Touko 14, 2013 in Uncategorized

Kun sovittelen juoksukenkää jalkaan ja olen lähdössä lenkille, viritän ensin sykemittarin pannan paikoilleen, avaan kännykästä Sports Trackerin, tarkistan että päälläni on vain yhtä vaatemerkkiä ja ilmoitan aikeeni Facebookissa ja Twitterissä. Mahdollisesti perustan juoksuharrastustani käsittelevän blogin, jolle alan haalia sponsoreita. Yhtäkään askelta en ota, ellei ravitsemukseni ole ollut optimaalista. En liiku metriäkään ilman suunnitelmaa tulevista viikoista ja ennen kaikkea tavoitteesta. Kuulostaako tutulta? ”Kesäkuntoon” tähdätään ja joka toinen meistä käyttäytyy kuin ammattilaisurheilija.

1288330664761

Kuvassa perinteinen kesämursu Oulun Nallikarin uimarannalla, taustanaan pari jäävuorta. Oli Suomen kesästä mitä mieltä tahansa, sillä on hetkensä. Välillä valo paistaa taivaalla kuumastikin ja silloin on mukava heittää paitaa päältänsä. Tässä vaiheessa toki voi heitellä kirveitä kaivoon ja lusikoita nurkkaan ja itkeä, ettei ehdi enää ”kesäkuntoon”. No ei välttämättä ehdikään, ainakaan täksi kesäksi, jos on omasta mielikuvastaan kovinkin kaukana. Mutta kesäkunto tai rantakunto voi toki olla muutakin kuin sileä vatsanahka.

Hyvää kesäkuntoa tarvitaan, jotta jaksaa nauttia luonnosta ja ilmoista, sekä hyvästä seurasta. Voi juoksennella lasten kanssa pallon perässä, kieriskellä kultasen kanssa rypsipellossa tai juosta parit maratonit. Kesällä ei ole montaa mahdollisuutta heittää paitaa päältänsä ja löytää kovinkaan montaa kiinnostunutta, joille pullistaa vatsalihastaan. Ehkäpä sellaisia ei olekaan – siis kiinnostuneita. Vatsalihakset on kaikilla, näki niitä tai ei. Rantakunnossa temuaminen on mukavaa, mutta siihen ja muuhunkin kuntoon pyritään raivolla ja päättäväisyydellä, joka on suorastaan hämmentävää.

Tämä on myös kesää laajempi kysymys. Miksi liikunta on suurelta osin nykyään estetiikkaa ja suoritusta? Vaatteiden funktio on siirtynyt lämmittämisestä ja suojaamisesta kohti koreilua jo vuosisatoja sitten. Samoin ruuan merkitys nautintoaineena ja harrastuksena on syrjäyttänyt perinteisen ravitsemuksen ja hengissäsäilymisen tarkoituksen. Työstäkin saa nauttia ja vapaa-aika on downshiftaamista eikä suinkaan luppoaikaa. Liikuntaakaan ei saa tai sovi harrastaa ilman tavoitteita.

En väitä, että olisin itse pelkästään nautintoliikkuja. Minä saan osan elannostani liikunnasta, joten siihen on pakkokin suhtautua ammattimaisesti. Kuitenkin huomaan, etten osaa ”käydä salilla” tai edes pyöräillä työmatkaa ilman jonkinlaista tavoitteen asettamista ja kilpailutilannetta. Tämän ilmiön arkipäiväistyminen näkyy siinä, että tosissaan treenaavalta naiselta kysytään salilla väistämättä, onko hän treenaamassa kevään vai syksyn kisoihin. Ja luultavasti hän on treenaamassa kisoihin.

Kukaan ei myöskään urheillessaan syö ruokaa. Ei ole olemassa ruokaa. On olemassa zone, atkins, paleo ja niin edelleen. On olemassa optimaalinen makroravinnejakauma. Optimaalinen mihin? Ja mikä niistä kenellekin? Liikkujan ravitsemuksessa ruuasta nauttiminen syntyy siitä, että nautitaan oikein punnitusta kanan rintafileestä, proteiinijauheesta. Nautitaan ajatuksesta, että ravinnon sisäänsä työntäminen kellotettuina ajankohtina tuottaa jonkin ennalta-arvioidun lopputuleman, joka vie kohti tavoitetta.

Mitäpä jos.

Mitäpä jos jättäisi sykemittarin hyllylle. Mitäpä jos menisi uimaan ympyrää eikä matkaa. Mitäpä jos antaisi olla ja olisi vain?

Mitäpä jos heittäisi mittatikut, puntarit, mittanauhat, askelmittarit, sovellukset, kaavat, taulukot ja aatteet pöpelikköön ja ottaisi lomaa suorittamisesta?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s